Oikean työvälineen valitseminen: Tulityötä vai ei? Miten oikea valinta voi säästää paljon aikaa ja vähentää riskejä

3 tools to get the job done. One tool is hot work

Rehellisyyden nimissä, tämä blogikirjoitus on vähän typerä.

Ei typerä siinä mielessä, etteikö kirjoitus olisi asiaa, vaan typerä siksi, että elän myymällä tulityökoulutuksia.

No, antaa mennä silti:

Oikean työkalun valinta ei ole pelkästään tehokkuutta – se on turvallisuutta, valmistautumista ja työn tekemistä ilman turhia mutkia. Oikea valinta voi ratkaista sen, voitko aloittaa työn heti vai joudutko käyttämään tunteja työalueen valmisteluun. Usein onnettomuudet sattuvatkin kun työntekijät on tekemässä jotain “pikku hommaa” ja jättää sen takia ohjeet noudattamatta. Mikäli tehtävä aiheuttaa tulityöstä lähteneen tulipalon ja vahinkoa sekä asia etenee aikanaan oikeuteen, ei sillä työtehtävän ennakoidulla kestolla ole kyllä sitten oikein minkäänlaista puolustusarvoa argumenttina.

Tarkastellaan käytännön esimerkkiä: metallitangon katkaisemista.


Kolme työkalua, yksi tehtävä

Käytettävissäsi on kolme konetta samaan työhön:

  1. Puukkosaha
  2. Pyörösaha
  3. Kulmahiomakone

Kaikilla kolmella voidaan katkaista metalli, mutta niiden turvallisuus- ja valmisteluvaatimukset eroavat merkittävästi.


1. Puukkosaha– Turvallinen ja yksinkertainen

Se ei tuota lämpöä eikä juurikaan kipinöitä, joten työn voi aloittaa välittömästi. Se sopii erinomaisesti pienempiin töihin tai ympäristöihin, joissa paloturvallisuus on tärkeää.


2. Pyörösaha – Nopea, mutta hallittu

Oikealla metalliterällä varustettu pyörösaha on turvallinen ja tehokas vaihtoehto. Kuten puukkosaha, se ei tuota kipinöitä normaalikäytössä, joten työn voi aloittaa heti. Se tarjoaa nopeutta ja tehokkuutta ilman merkittävää paloriskiä.


3. Kulmahiomakone – Tehokas, mutta riskialtis ja ennen kaikkea tulityötä

Kulmahiomakone on nopein ja voimakkain vaihtoehto – mutta se tuo mukanaan merkittävän haasteen: kipinät.
Koska kulmahiomakone/rälläkkä tuottaa sekä kipinöitä että lämpöä, kaikki sillä tehtävä hionta ja leikkaus luokitellaan tulityöksi.

Tulitöistä suurin osa syttymisistä Suomessa johtuu hitsauksesta. Rälläköinti on toiseksi yleisin syy.


Ennen työn aloittamista on tehtävä useita valmisteluja:

  • On haettava tulityölupa.
  • Työalue on puhdistettava kaikesta syttyvästä materiaalista ja jätteestä.
  • On järjestettävä suojaus, joka estää kipinöitä leviämästä työalueen ulkopuolelle.
  • Sammutusvälineiden on oltava helposti saatavilla.
  • Tulityövartiointi on järjestettävä koko työn ajaksi ja sitä on jatkettava vähintään 60 minuuttia työn päättymisen jälkeen.
  • Tulityön tekijän on käytettävä lämpöä kestävää suojavaatetusta ja noudatettava asianmukaisia turvallisuusohjeita.

Nämä toimenpiteet ovat välttämättömiä, mutta ne vievät aikaa. Toisin sanoen, kulmahiomakoneen valinta tarkoittaa merkittävää valmistelua ennen kuin ensimmäistäkään leikkausta voidaan tehdä.


Fiksu valinta tässä tapauksessa on olla tekemättä tulitöitä

Valitsemalla kipinöimättömän työkalun, kuten puukkosahan tai pyörösahan, voit aloittaa työn heti, turvallisesti ja ilman tulitöihin liittyviä hallinnollisia ja turvallisuusvaatimuksia.

Monissa tapauksissa tulitöiden välttäminen säästää sekä aikaa että vaivaa, samalla kun työn laatu ja turvallisuus säilyvät korkealla tasolla.


Yhteenveto

Kun valitset työkalua, älä mieti pelkästään sitä, kuinka nopeasti se leikkaa. Mieti myös, mitä tapahtuu ennen ja jälkeen leikkauksen.

Usein turvallisempi, kipinöimätön vaihtoehto on paitsi turvallisempi, myös kokonaisuutena tehokkaampi.

Tietenkään tämä ei aina ole mahdollista, ja tietyt työt vaativat hitsausta tai hiontaa.
Jos tarvitset tulityökorttikoulutuksen itsellesi tai työryhmällesi, löydät lisätietoja täältä:
👉 https://www.tva.fi/fi/kurssi/tulityo-kortti-koulutus/

5S suomalaisittain: Näin järjestys voi parantaa turvallisuuttasi
Nimikointitarrat, puhtaat lattiat ja omille paikoilleen palautetut työkalut voivat vaikuttaa pieniltä yksityiskohdilta, mutta ne tekevät työstä turvallisempaa ja tehokkaampaa. Lue, miten 5S-menetelmä muuttaa työpaikan järjestyksen jokapäiväiseksi turvallisuuskäytännöksi.
Loimme joustavamman tavan suorittaa Työturvallisuuskorttikoulutus
Me TVA:lla olemme jo pitkään etsineet tapaa tehdä Työturvallisuuskorttikoulutuksestamme helpommin osallistuttavan sekä työntekijöille että työnantajille. Kun Työturvallisuuskeskuksen järjestämissäännöt mahdollistivat uuden toteutustavan, päätimme tarttua tilaisuuteen.
SFS 6002 -sähköturvallisuuskoulutus on nyt saatavilla myös saksaksi
Meillä on iloisia uutisia saksalaisille asiakkaillemme sekä kaikille saksankielisille ammattilaisille, jotka työskentelevät Suomessa. SFS 6002 -sähköturvallisuuskoulutuksemme on nyt saatavilla myös saksan kielellä. Olemme jo vuosien ajan tehneet yhteistyötä saksalaisten yritysten ja työntekijöiden kanssa, jotka ovat suorittaneet englanninkielisiä koulutuksiamme.
Sairauspoissaolot: erota lyhyet ja pitkät poissaolot
Yksittäinen sairauspoissaolomerkintä sisältää itsessään hyvin vähän hyödyllistä tietoa. Toimivan järjestelmän tulee perustua tietojen yhdistämiseen, vertailuun ja toistuvien mallien tunnistamiseen yksittäisten tapahtumien sijaan. Tavoitteena ei ole minimoida sairauspoissaolojen määrää – tällainen lähtökohta johtaa helposti vääriin johtopäätöksiin.
Työterveyshuolto seuraa – ei valvo – sairauspoissaoloja
Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten työterveyshuolto osallistuu aktiivisesti sairauspoissaolojen seurantaan, millaisia ilmiöitä se pyrkii tunnistamaan ja miksi suomalainen toimintamalli voi tuntua yllättävältä työntekijöistä, jotka tulevat maista, joissa järjestelmä toimii hyvin eri tavalla.